Tunne on epätodellinen: Siinä hän seisoo keskellä olohuonettaan ja kävelykeppiinsä nojaten ojentaa minulle laihan kätensä. Jo vähän kumaraisenakin Herr Dr. habil. H. on iso mies ja komea mies, jolla on paksu valkoinen tukka ja elävä tuike harmaissa silmissä. Liekö juuri vierailuni kunniaksi pukeutunut villakankaiseen pikkutakkiin ja punaiseen solmioon. Olen vaikuttunut.
Historiaa tutkitaan muun muassa siksi, että asiat saisivat oikeat mittasuhteensa ja etteivät näköalamme latistuisi nykyhetken ylipainon alla. Joillakin ajallista perspektiiviä on kuitenkin jo omasta takaa:
Herr Dr. habil. H. aloitti opintonsa Berliinissä sinä vuonna kun Hitler nousi siellä valtaan. Toinen maailmansota syttyi hänen ollessa minun ikäiseni. Kun Yhdysvallat pudotti atomipommit Japaniin, pidettiin häntä Oklahomassa sotavankina. Sittemmin hän on ehtinyt muun muassa vaikuttaa johtavissa asemissa niin Bonnissa, Brysselissä kuin Luxemburgissakin ja nähdä Euroopan taloudellisen ja poliittisen yhdentymisen aivan sen alusta alkaen. Nyt hän istuu vieressäni ja mustaa kahvia posliinikupista hörpäten kysyy:
- Raten Sie mal, wie alt ich bin?
Ja vastaa itse nauraen raskasta, huohottavaa naurua:
- Siebenundneunzig!
Pöydällä lojuu pino tieteellisiä julkaisuja ja Frankfurter Allgemeine Zeitung. Ei epäilystäkään siitä etteikö hän vielä seuraisi aikaansa.
Tosin mies, joka kerran aloitteli yhteiseurooppalaista tiede- ja teknologiapolitiikkaa, ei omista tietokonetta. Tapaamistamme edeltänyt kommunikaatio tapahtui kirjeitse, ja ulko-asunsa puolesta häneltä saamani posti olisi voinut olla suoraan 1960-luvun arkistokokoelmista: kirjeet oli kirjoitettu joko mustekynällä käsin tai vanhalla kirjoituskoneella. Mutta miksi enää paneutua internetin kummallisuuksiin? Siinä iässä saattoi jo ottaa tiettyjä vapauksia.
Kuten poukkoilun ajassa, hyppelehtimisen vuosikymmeneltä toiselle aivan kuin puhuisi peräkkäisistä päivistä. Herr Dr. habil. H.:n tarinoidessa ajalliset etäisyydet lyhenevät ja tapahtumien monet päät ja solmukohdat paljastuvat. Ja minä muistan taas, ettei historia ei ole lineaarinen jana vaan takkuinen vyyhti tai kerä.
Keskustelemme kolme tuntia huomaamatta että sanelukoneen nauhat pyörivät loppuun.
Eilen muuten löysin CDU:n arkistosta Willy Brandtin kirjeen. Se on osoitettu Herr Dr. habil. H.:lle. Sellainen vain jotenkin menee yli ymmärryksen.
Historiaa tutkitaan muun muassa siksi, että asiat saisivat oikeat mittasuhteensa ja etteivät näköalamme latistuisi nykyhetken ylipainon alla. Joillakin ajallista perspektiiviä on kuitenkin jo omasta takaa:
Herr Dr. habil. H. aloitti opintonsa Berliinissä sinä vuonna kun Hitler nousi siellä valtaan. Toinen maailmansota syttyi hänen ollessa minun ikäiseni. Kun Yhdysvallat pudotti atomipommit Japaniin, pidettiin häntä Oklahomassa sotavankina. Sittemmin hän on ehtinyt muun muassa vaikuttaa johtavissa asemissa niin Bonnissa, Brysselissä kuin Luxemburgissakin ja nähdä Euroopan taloudellisen ja poliittisen yhdentymisen aivan sen alusta alkaen. Nyt hän istuu vieressäni ja mustaa kahvia posliinikupista hörpäten kysyy:
- Raten Sie mal, wie alt ich bin?
Ja vastaa itse nauraen raskasta, huohottavaa naurua:
- Siebenundneunzig!
Pöydällä lojuu pino tieteellisiä julkaisuja ja Frankfurter Allgemeine Zeitung. Ei epäilystäkään siitä etteikö hän vielä seuraisi aikaansa.
Tosin mies, joka kerran aloitteli yhteiseurooppalaista tiede- ja teknologiapolitiikkaa, ei omista tietokonetta. Tapaamistamme edeltänyt kommunikaatio tapahtui kirjeitse, ja ulko-asunsa puolesta häneltä saamani posti olisi voinut olla suoraan 1960-luvun arkistokokoelmista: kirjeet oli kirjoitettu joko mustekynällä käsin tai vanhalla kirjoituskoneella. Mutta miksi enää paneutua internetin kummallisuuksiin? Siinä iässä saattoi jo ottaa tiettyjä vapauksia.
Kuten poukkoilun ajassa, hyppelehtimisen vuosikymmeneltä toiselle aivan kuin puhuisi peräkkäisistä päivistä. Herr Dr. habil. H.:n tarinoidessa ajalliset etäisyydet lyhenevät ja tapahtumien monet päät ja solmukohdat paljastuvat. Ja minä muistan taas, ettei historia ei ole lineaarinen jana vaan takkuinen vyyhti tai kerä.
Keskustelemme kolme tuntia huomaamatta että sanelukoneen nauhat pyörivät loppuun.
Eilen muuten löysin CDU:n arkistosta Willy Brandtin kirjeen. Se on osoitettu Herr Dr. habil. H.:lle. Sellainen vain jotenkin menee yli ymmärryksen.
