Ystäväni, naapurini ja laulunopettajani Mrs J.G. tulee avaamaan ovea paljetit kaulassa.
- You look great! huudahdan.
- Thanks. How are you?
Tällä kertaa Mrs J.G.:llä on tavallistakin enemmän energiaa mutta kiireinen päivä; olen kuullut hänen laulavan pitkin aamua. Seuraavana iltana olisi keikka Wienin Valtionoopperassa ja tulevana viikonloppuna tapaamisia tärkeitten agenttien kanssa. Kaikesta huolimatta hän varaa aikaa minulle eikä vaikuta lainkaan hermostuneelta. Mrs J.G. on hämmästyttävä.
Sitäpaitsi hänellä on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan. Yhden niistä kuulin tässä jokunen viikko sitten kun Mrs J.G. kutsui illalliselle. Hänen miehensä oli matkoilla, ja niinpä vietimme todellista tyttöjen iltaa korkaten hyvän viinin ja rupatellen kiireettöminä valtavan ruokapöydän ääressä.
J.G.:n asunto on varmaankin koko talon viehättävin: se on niukasti sisustettu ja häpeilemättömästi vanha ja rapistunut, mutta huoneet ovat korkeita ja suurista ikkunoista näkee Palazzo Vecchion koruttoman tornin kohoavan koti taivasta.
- This is the first apartment I saw and it made me stay in Florence, Mrs J.G. sanoo. Hänen asuntonsa New Yorkissa kun oli sen täydellinen vastakohta: ultramoderni, Palazzo Vecchion sijaan ikkunan takana seisoi Empire State Building. Mutta hän halusi jotakin muuta, ennen kaikkea pois kotikaupungistaan, joka syyskuun 2001 jälkeen ei ollut enää sama.
En ole koskaan ennen puhunut New Yorkin terrorihyökkäyksestä jonkun sellaisen kanssa, joka juuri tuolloin sattui olemaan Manhattanilla. Nyt Mrs J.G. kertoi millaista oli viettää aavemainen yö kulkien lautalla Ground Zerolle jakamaan saappaita ja voileipiä pelastustöissä auttaville palomiehille. Hän ehti nähdä tuhon sydämen ennen kun alue eristettiin siviileiltä turvallisuussyistä: Tuhkaa.
Mrs J.G.:n elämään 9/11 vaikutti ratkaisevasti: Joitakin viikkoja myöhemmin Mrs J.G. ja hänen miehensä Mr R.B. (joka myös oli oopperalaulaja ennen kuin alkoi tehdä elokuvia) järjestivät hyväntekeväisyyskonsertin. Se oli loppuunmyyty. Jälkeenpäin New Yorkin pormestari jopa kirjoitti pariskunnalle henkilökohtaisen kiitoskirjeen.
- Funny, isn’t it? I have it somewhere here…
Sen jälkeen konserttiyleisö kuitenkin katosi.
- The whole city was paralysed, the business went down. Nobody wanted to go to concert.
Lopulta Mrs J.G. lauloi enemmän Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, kyllästyi lentämään Atlantin yli ja muutti Italiaan.
-Well, Mrs J.G. huokaa, I also understand why they attacked us. We’ve got lost.
Amerikka on pinnallistunut. USA:ssa häneltä kysytään vain, paljonko hän tienaa ja pystyykö hän rikkomaan lasin. Italiassa hän on edelleen artista.
- You look great! huudahdan.
- Thanks. How are you?
Tällä kertaa Mrs J.G.:llä on tavallistakin enemmän energiaa mutta kiireinen päivä; olen kuullut hänen laulavan pitkin aamua. Seuraavana iltana olisi keikka Wienin Valtionoopperassa ja tulevana viikonloppuna tapaamisia tärkeitten agenttien kanssa. Kaikesta huolimatta hän varaa aikaa minulle eikä vaikuta lainkaan hermostuneelta. Mrs J.G. on hämmästyttävä.
Sitäpaitsi hänellä on mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan. Yhden niistä kuulin tässä jokunen viikko sitten kun Mrs J.G. kutsui illalliselle. Hänen miehensä oli matkoilla, ja niinpä vietimme todellista tyttöjen iltaa korkaten hyvän viinin ja rupatellen kiireettöminä valtavan ruokapöydän ääressä.
J.G.:n asunto on varmaankin koko talon viehättävin: se on niukasti sisustettu ja häpeilemättömästi vanha ja rapistunut, mutta huoneet ovat korkeita ja suurista ikkunoista näkee Palazzo Vecchion koruttoman tornin kohoavan koti taivasta.
- This is the first apartment I saw and it made me stay in Florence, Mrs J.G. sanoo. Hänen asuntonsa New Yorkissa kun oli sen täydellinen vastakohta: ultramoderni, Palazzo Vecchion sijaan ikkunan takana seisoi Empire State Building. Mutta hän halusi jotakin muuta, ennen kaikkea pois kotikaupungistaan, joka syyskuun 2001 jälkeen ei ollut enää sama.
En ole koskaan ennen puhunut New Yorkin terrorihyökkäyksestä jonkun sellaisen kanssa, joka juuri tuolloin sattui olemaan Manhattanilla. Nyt Mrs J.G. kertoi millaista oli viettää aavemainen yö kulkien lautalla Ground Zerolle jakamaan saappaita ja voileipiä pelastustöissä auttaville palomiehille. Hän ehti nähdä tuhon sydämen ennen kun alue eristettiin siviileiltä turvallisuussyistä: Tuhkaa.
Mrs J.G.:n elämään 9/11 vaikutti ratkaisevasti: Joitakin viikkoja myöhemmin Mrs J.G. ja hänen miehensä Mr R.B. (joka myös oli oopperalaulaja ennen kuin alkoi tehdä elokuvia) järjestivät hyväntekeväisyyskonsertin. Se oli loppuunmyyty. Jälkeenpäin New Yorkin pormestari jopa kirjoitti pariskunnalle henkilökohtaisen kiitoskirjeen.
- Funny, isn’t it? I have it somewhere here…
Sen jälkeen konserttiyleisö kuitenkin katosi.
- The whole city was paralysed, the business went down. Nobody wanted to go to concert.
Lopulta Mrs J.G. lauloi enemmän Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, kyllästyi lentämään Atlantin yli ja muutti Italiaan.
-Well, Mrs J.G. huokaa, I also understand why they attacked us. We’ve got lost.
Amerikka on pinnallistunut. USA:ssa häneltä kysytään vain, paljonko hän tienaa ja pystyykö hän rikkomaan lasin. Italiassa hän on edelleen artista.
