perjantai 2. marraskuuta 2012

Sandystä vielä kerran




Myönnän että minulla oli turhan romanttinen ja naiivi käsitys hurrikaani Sandystä, joka alkuviikosta iski New Yorkiin. Kirjoitin edellisen blogimerkintäni ennen kun todella tiesin mitä kaupungissa tapahtui. Tuhon laajuus on valjennut minulle vasta vähitellen, niin kuin on myös Mr S.M.:n laita, joka toden totta vietti myrskypäivät East Broadwayllä vain kitaraa soitellen ja myllerrystä ihmetellen. Edes silloin kun talosta katkesivat vesi ja sähkö ei hän aivan käsittänyt katastrofin vakavuutta. Mutta nyt näkymät ovat aivan toiset.

Myrskyn jälkeinen todellisuus miljoonakaupungissa vailla sähköä ja vettä on ollut varsinaista seikkailua ja selviytymistä.

”It's surreal here”, hän kirjoitti minulle keskiviikkona. ”Lots of people and cars out. People heading to midtown for most things. Lots of good photo ops! Need to recharge my phone soon.”

Keskikaupungille hänkin vaelsi leipää (turha toivo!), avointa (vegaani-?) ravintolaa, ja kännykänlatauspaikkaa (sellaisia olivat kaupunkilaiset spontaanisti perustaneet puistoihin ja aukioille) etsimään. Koko alakaupunki oli täysin pimeänä. Kulkijaa oli tietysti jos jonkinmoista, ja harvoista avoimista baareista drinkkejä sai puoleen hintaan.

Päivä päivältä meno on käynyt vain kovemmaksi: jonot bensa-asemilla kasvavat, koska ihmiset hamuavat polttoainetta yksityisiin generaattoreihinsa. Kun tunteet kuumenevat, uhkaillaan aseilla länkkärifilmin malliin. Enää ei saa taksiakaan niin kätevästi kuin ennen; tätä nykyä huoltsikkareissu vie taksikuskilta pitkän tovin. Loukussa ovat monet korkeiden talojen ylimmissä kerroksissa asuvat huonojalkaiset vanhukset, jotka eivät uskaltaudu pimeisiin ja pohjattomiin porraskäytäviin. Kodeissa alkaa kuitenkin tulla kylmä: sähkölämmitys ei tietenkään toimi, ja jo lähipäiville on luvattu lumisadetta.

Ilmastonmuutos ei ole enää monellekaan newyorkilaiselle vitsi vaan kouriintuntuvaa todellisuutta, jolla on mahdollisesti vaikutusta politiikkaan. Siinä lienee katastrofin toinen positiivinen puoli (siis sen lisäksi että myrskypäivinä ihmisillä viimeinkin oli aikaa toisilleen): Obaman kampanja voi saada Sandystä uutta pontta. Vaikka Obama ei ympäristöasioita ihan agendansa kärkeen ole nostanutkaan (”ympäristö” kuuluu niihin tabuihin, joita taktisesti toimiva amerikkalainen poliitikko tarkasti välttää, valisti minua professorituttu Princetonista, itsekin mukana Obaman kampanjassa), on hän kuitenkin puhunut ainakin uusiutuvan energian puolesta. Hatunnosto siis New Yorkin pormestarille Michael Bloombergille, joka torstaina kertoi myrskyn muokanneen hänen poliittista kantaansa: Bloombergin suosikki 6. marraskuuta pidettävissä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on istuva presidentti Barack Obama.