Tosikot

Herra J.v.B. vaikuttaa aidosti huolestuneelta Suomen tilasta. Sateisena keskiviikko-iltana juomme gin and toniceja hänen töölöläisyksiössään ja keskustelemme suomalaisesta tosikkomaisuudesta. Huumorin, ennen kaikkea poliittisen, tuomitseminen johtaa totalitääriseen yhteiskuntaan, ystäväni uskoo. Suomessa sillä tiellä jo ollaan.

En ehkä ihan yhdy Herra J.v.B.:n näkemykseen, mutta ylenpalttinen totisuus minua Suomessa kyllä hämmentää ja vaivaa. Miten täällä ollaankaan vakavia! Aivan kuin mitättömimmätkin asiat, sanotaan vaikka suklaapatukan ostaminen kioskilta tai bussilipun leimaaminen, olisivat valtavan tärkeitä, milteipä juhlallisia tapahtumia. Virnuilijoille (olen kokeillut) ei riitä ymmärrystä; hymyily ja avoin hyväntuulisuus katsotaan syvästi epäilyttäväksi. Niinpä jo Rautatientorilta Arkadiankadulle kävellessä ehtii oivasti pääsemään hautajaissaattueen hartaaseen tunnelmaan.

Okei, ei ehkä ole reilua tulla Italian auringosta arvostelemaan suomalaista alakuloa. Mutta jos unohdamme pohjoisen sijaintimme meteorologiset seuraamukset ja tietysti sen talouskriisin, myrtsinaamalle on aika vähän perusteita. Yhä edelleen Suomen talous on Euroopan vahvimpia ja yhteiskuntamme toimivimpia. Täällä on siistiä, iltaruuhka jo neljältä, puhdas luonto ja jumppatunteja jokaiselle. Ja itsehän me niin haluamme osoittaa kansallista erinomaisuuttamme asiassa jos toisessa. Intensiivinen omaan napaan tuijotus on viimeinkin johtanut siihen, että kansallinen huono itsetunto on vaihtunut aitoon uskoon Suomesta maailman parhaimpana maana. Harmillista vain ettei iloa osata ottaa irti edes siitä onnellisesta harhasta.

Ei tässä muuta kuin että elämä on ihan oikeasti paljon kivempaa. Smile!

Kotikamaralla

Suomeen on aina kiva tulla. Täällä on siistiä ja rauhallista, viileätä ja kaikin puolin selkeää. Autot on parkkeerattu hyvin, lähiöissä näkyy reippaita ihmisiä kuntoilemassa. Uutistenlukija puhuu hitaasti, kukaan mies ei huutele minulle kadulla, ei tarvitse varoa vespoja. Mikäs minulla tässä! Vielä ei ole tylsistyttänyt ollenkaan.

On nimittäin niin paljon asioita, joita olen voinut tehdä ja kohdata varsin pitkästä aikaa: Menen kaupunginkirjastoon lainaamaan suomenkielisen kirjan, siinä on kellastuneet lehdet ja sellainen kiva jo luetun tuntu. Istun Stockan kahvilassa ystäväni kanssa, siellä saan ihan itse  kantaa tarjotinta ja liruttaa kahvini isoon mukiin. Kävelen kaupungin keskustaan puukengissä ja kuulostelen miten ne hauskasti kolisevat asfalttiin. Kerään karviaisia, mustaherukoita, puolukoita ja mustikoita ja teen niistä hilloa. Käyn kalassa, lämmitän saunaa. Tapaan paljon ihmisiä ja kuulen heidän kuulumisiaan. Huomaan etten enää osaa ostaa junalippua enkä muista missä sijaitsee Myyrmäki. Syön suuria määriä hapankorppuja ja karjalanpiirakoita. Suomalaisia viihdeohjelmia televisiosta katsoessani totean etten tunnista kotimaan julkkiksia.

Mikäs siis tosissaan nyt ollessa! Metsämaisematkin näyttävät niin ihmeen kauniilta ja niitä riittää.

Vaan kauankohan kuherruskuukautta kestää?