Suomeen on aina
kiva tulla. Täällä on siistiä ja rauhallista, viileätä ja kaikin puolin
selkeää. Autot on parkkeerattu hyvin, lähiöissä näkyy reippaita ihmisiä
kuntoilemassa. Uutistenlukija puhuu hitaasti, kukaan mies ei huutele minulle kadulla,
ei tarvitse varoa vespoja. Mikäs minulla tässä! Vielä ei ole tylsistyttänyt ollenkaan.
On nimittäin niin
paljon asioita, joita olen voinut tehdä ja kohdata varsin pitkästä aikaa: Menen
kaupunginkirjastoon lainaamaan suomenkielisen kirjan, siinä on kellastuneet
lehdet ja sellainen kiva jo luetun tuntu. Istun Stockan kahvilassa ystäväni
kanssa, siellä saan ihan itse kantaa
tarjotinta ja liruttaa kahvini isoon mukiin. Kävelen kaupungin keskustaan
puukengissä ja kuulostelen miten ne hauskasti kolisevat asfalttiin. Kerään
karviaisia, mustaherukoita, puolukoita ja mustikoita ja teen niistä hilloa.
Käyn kalassa, lämmitän saunaa. Tapaan paljon ihmisiä ja kuulen heidän kuulumisiaan. Huomaan etten enää osaa ostaa junalippua enkä muista missä
sijaitsee Myyrmäki. Syön suuria määriä hapankorppuja ja karjalanpiirakoita. Suomalaisia
viihdeohjelmia televisiosta katsoessani totean etten tunnista kotimaan julkkiksia.
Mikäs siis
tosissaan nyt ollessa! Metsämaisematkin
näyttävät niin ihmeen kauniilta ja niitä riittää.
Vaan kauankohan kuherruskuukautta kestää?
