Junassa Pisasta Firenzeen mietin että kamalaa varmasti saapua kotiin. Satoi, väsytti, oli säkkipimeää. Eikä ketään tulossa asemalle vastaan. Minun olisi vedettävä matkalaukkuni yksin kaupungin halki, joka tällaisina iltoina ei totisesti ollut parhaimmillaan. Kun turistit talveksi kaikkosivat, Firenze sulkeutui itseensä ja muuttui nyreäksi pikkukaupungiksi, jossa vallitsi suorastaan provinssimainen tunnelma. Sellaisena sitä oli vaikea rakastaa.
Kaiken lisäksi koti olisi siinä kunnossa kuin se meiltä kaksi viikkoa sitten lähtökiireessä jäi; Herr Dr. M.G.:n jäljet tekisivät kipeää. Siellä olisi kylmä, sillä olin sulkenut lämmityksen. Ehkä sähkölaskukin jo odottaisi postilaatikossa… (Se muuten odotti; kolmesataa euroa kahdelta kuukaudelta!). Jos itku menomatkalla oli lähellä, nyt se melkein tuli. Puristin avainnippua talvitakin taskussa ja tunsin itseni tavattoman yksinäiseksi.
Onneksi Santa Maria Novellalle päästyäni tilanne kuitenkin näytti jo toiselta: Kaupunki oli synkkä ja vaisu mutta oma. Matkatavarat kotiin jätettyäni saatoin poiketa kulman takana sijaitsevaan gelateriaan, jossa täsmälleen tiesin mitä halusin: pistacchiota ja frutti di boscoa, taivaallisinta jäätelöä maailmassa! Pistäydyin myös tervehtimässä alakerran pastantekijää, joka kuultuaan että juuri palasin matkalta hyväntuulisena totesi:
- E vero, non ti ho visto.
Ei, ei täällä oikein voi olla onneton. Etenkin kun lauantaiaamuna saattaa mennä ruokatorin vilskeeseen ja illalla kukkuloille juoksemaan. Aurinko paistaa taas ja värit ovat kirkkaat ja selkeät kuin lapsen sormivärityössä. Valo on niin voimakasta, että Piazzale Michelangelolta näkee kauas, tuntemattomille lumivuorille saakka.
Tapaan myös irlantilaisen ystäväni, Miss A. O’M.:n, jonka kanssa en ole saanut kunnon tilaisuutta keskustella sen jälkeen kun hän palasi puolen vuoden missioltaan NYU:ssa (New York University). Valitsemme yhden niistä Arno-joen eteläpuolella sijaitsevista ei-amerikkalaisista paikoista (Firenzen ydinkeskusta on meuhkaavien amerikkalaisteinien valloittama), jossa on siedettävää musiikkia ja hyvä aperitivo. Suloisen edesvastuuttomuuden puuskassa juomme drinkkejä välittämättä siitä että on sunnuntai-ilta ja myöhä. Me tarvitsemme sitä juuri nyt.
