Ystäväni Fru A.Ö.:n syntymäpäiväillallista jatketaan drinkillä suositussa baarissa, jonka nimi on La Cité. Siellä seuraa baari-illoille niin tyypillinen tilanne: melussa ja ahtaudessa joudun loukkuun kahden puolitutun väliin, joista vain toisen puhetta kuulen. Onnekseni keskustelu tällä kertaa on aidosti mielenkiintoinen. Puhekumppanini on nimittäin belgialainen juristi, joka kertoo minulle kotimaansa kielitilanteesta: Belgian flaaminkielisestä enemmistöstä taitaa valtaosa ranskaa, mutta ranskankielinen vähemmistö on ollut huomattavasti haluttomampi opettelemaan flaamia. Äidinkielenään ranskaa puhuva monsieur hallitsee kuitenkin flaamin kielen, sillä tämä oli hänen ensimmäinen vieras kielensä koulussa – ja pakollinen.
- Ça t’a énervé?
Totta kai ärsytti. Flaamin opetteluun meni aikaa ja energiaa, jonka olisi voinut paljon järkevämminkin käyttää.
Kuulostaapa tutulta. Kerron hänelle ruotsin kielen vahvasta asemasta Suomessa mutta sanon sitä kannattavani. Me tarvitsemme ruotsia ennen kaikkea maamme rajojen ulkopuolella, ja se muuten on seikka, joka usein unohtuu pakkoruotsin äänekkäimmiltä vastustajilta. Minä en ole koskaan käyttänyt toista kotimaista niin paljon kuin nyt muualla asuessani. Kansainvälisessä ympäristössä pohjoismaalaiset kun pitävät yhtä, ja siihen klubiin on välitön pääsy jos vain kykenee kiipeämään yli kielimuurin. Vastaavaa etua ei kuitenkaan taida oikein flaamin taidosta olla…
Keskustelu belgialaisen kanssa käydään ennen viime viikon uutisia Belgian hallituskriisistä: Belgiassa flaaminkieliset liberaalit jättivät hallituksen suur-Brysselin alueen kielipoliittisten erimielisyyksien vuoksi. Taitaapa tässäkin meillä olla asiat paremmin; Suomessa kielipolitiikka ei enää aikoihin ole uhannut maan poliittista vakautta. Kuka muistaisikaan vielä 1920-luvun kieliriitoja?
Se ei kuitenkaan merkitse, ettei suomalaisten asenteissa olisi edelleen parantamista. Ruotsin kielen taidosta voi ihan oikeasti olla hyötyä ja huvia − sekä mahdollisesti myös muita seuraamuksia: Vain joitakin tunteja ennen belgialaisen tapaamista oli Fru A.Ö.:n illallispöydässä minulta eräs ranskalainen nimittäin kysynyt:
- Are you planning to go back to Sweden?
Seurasi hetken hämmentynyt hiljaisuus, jonka Fru A.Ö. lopulta ystävällisesti mursi:
- She is from Finland but speaks Swedish.
Glada vappen!
- Ça t’a énervé?
Totta kai ärsytti. Flaamin opetteluun meni aikaa ja energiaa, jonka olisi voinut paljon järkevämminkin käyttää.
Kuulostaapa tutulta. Kerron hänelle ruotsin kielen vahvasta asemasta Suomessa mutta sanon sitä kannattavani. Me tarvitsemme ruotsia ennen kaikkea maamme rajojen ulkopuolella, ja se muuten on seikka, joka usein unohtuu pakkoruotsin äänekkäimmiltä vastustajilta. Minä en ole koskaan käyttänyt toista kotimaista niin paljon kuin nyt muualla asuessani. Kansainvälisessä ympäristössä pohjoismaalaiset kun pitävät yhtä, ja siihen klubiin on välitön pääsy jos vain kykenee kiipeämään yli kielimuurin. Vastaavaa etua ei kuitenkaan taida oikein flaamin taidosta olla…
Keskustelu belgialaisen kanssa käydään ennen viime viikon uutisia Belgian hallituskriisistä: Belgiassa flaaminkieliset liberaalit jättivät hallituksen suur-Brysselin alueen kielipoliittisten erimielisyyksien vuoksi. Taitaapa tässäkin meillä olla asiat paremmin; Suomessa kielipolitiikka ei enää aikoihin ole uhannut maan poliittista vakautta. Kuka muistaisikaan vielä 1920-luvun kieliriitoja?
Se ei kuitenkaan merkitse, ettei suomalaisten asenteissa olisi edelleen parantamista. Ruotsin kielen taidosta voi ihan oikeasti olla hyötyä ja huvia − sekä mahdollisesti myös muita seuraamuksia: Vain joitakin tunteja ennen belgialaisen tapaamista oli Fru A.Ö.:n illallispöydässä minulta eräs ranskalainen nimittäin kysynyt:
- Are you planning to go back to Sweden?
Seurasi hetken hämmentynyt hiljaisuus, jonka Fru A.Ö. lopulta ystävällisesti mursi:
- She is from Finland but speaks Swedish.
Glada vappen!
