Ruotsalais-saksalainen ystäväni ja kollegani Herr F.S. purki minulle hiljattain tuohtumustaan siitä, miten saksalainen kollegamme oli pujotellut saksan kielen sanoja workshopissamme pitämäänsä englanninkieliseen puheenvuoroon. Helppohan sitä oli vierailla kielillä esitelmöidä, jos ne ilmaisut joita ei muistanut tai tiennyt saattoi korvata oman äidinkielensä termeillä! Ranskalaiset ja italialaiset tästä olivat jo varsin tunnettuja, mutta että nyt käytännön olivat omaksumassa saksalaisetkin…
- Det går ju inte.
Jos me yrittäisimme samaa, syntyisi siitä vain hämmennystä. Vaikea kun olisi luottaa siihen, että yleisön joukossa istuisi suomen- tai ruotsinkielentaitoisia.
Tätä nimenomaisesta syystä (ja perinpohjaisesta tunnollisuudestamme) me pohjoismaalaiset siis pidättäydyimme ottamasta niitä vapauksia, jotka eteläeurooppalaisille kollegoillemme ovat arkipäiväisiä. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut pohtia, olisiko kaavasta poikkeaminen joskus sittenkin hedelmällistä…
Minulla on nimittäin tällaisesta tapauksesta hyvä esimerkki. Viime syksynä Herra O.K. kirjoitti minulle ja yhtyeemme kolmannelle jäsenelle Herr D.M.:lle sähköpostiviestissä: Sorry guys, I have no elämänhallinta. Yllätykseksemme Herr D.M. piti suomenkielisestä sanasta niin, että ehdotti yhtyeemme nimeämistä sen mukaan. Väliäkö sillä, ettei kukaan nimeämme osaisi lausua; eipähän siitä ainakaan verbaalista eksotiikkaa puuttuisi!
Elämänhallinta odottelee vielä suurta kansainvälistä läpimurtoaan, mutta me olemme onnellisia voidessamme viettää lupsakan lauantai-illan innokkaasti musisoiden. Kuusi tuntia vierähtää, Joni Mitchell taipuu reggaeksi ja suomalainen kansanlaulu joksikin ihan muuksi. Viini loppuu, mutta musiikistakin voi humaltua. Ja saksalainen perkussionistimme oppii lisää suomea: yykaakoo, yykaakaa, kaakaakoo − tai ükakoo, kuten hän tänään muisteli.
Mutta että mitä se ”elämänhallinta” siis ihan oikeasti merkitsee? Asian ymmärtämisessä auttaa ehkä hauskin instituuttiimme liittyvä juoru, jonka pitkään aikaan olen kuullut (katson voivani sen kertoa, sillä kuulemma jutun tietävät jo kaikki). Tapahtuipa Herra O.K.:n ranskalaiselle kämppikselle kuluneena viikonloppuna:
Monsieur oli saapunut kotiin baarista seuraavan vuorokauden jo ollessa pitkällä. Kun kämppäkaverit joitakin tunteja myöhemmin istuivat keittiössä nauttimassa aamiaistaan, ilmestyi hän ovensuuhun aidosti hätääntyneenä:
- There is a naked woman in my bed.
So? Ei kai siinä nyt ollut syytä paniikkiin.
- But I have no idea who she is…
Arvoitusta ryhdyttiin siis pohtimaan poikamieskommuunin keittiössä kolmen ekonomin voimin. Kuka olikaan tämä mystinen lady, jonka vaatekappaleitakin löytyi vähän joka puolelta tilavaa asuntoa? Miten hän oli joutunut monsieurin matkaan? Mitä oikein oli tapahtunut?
Lopulta kaikki kuitenkin päättyi onnekkaasti: Herättyään neiti esitteli itsensä, tyynesti ja hyväntuulisesti, eikä ketään nolottanut liikaa. Vieraalle kaadettiin kahvia, monsieur tunsi suurta huojennusta. Elämä oli saatu hallintaan.
- Det går ju inte.
Jos me yrittäisimme samaa, syntyisi siitä vain hämmennystä. Vaikea kun olisi luottaa siihen, että yleisön joukossa istuisi suomen- tai ruotsinkielentaitoisia.
Tätä nimenomaisesta syystä (ja perinpohjaisesta tunnollisuudestamme) me pohjoismaalaiset siis pidättäydyimme ottamasta niitä vapauksia, jotka eteläeurooppalaisille kollegoillemme ovat arkipäiväisiä. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut pohtia, olisiko kaavasta poikkeaminen joskus sittenkin hedelmällistä…
Minulla on nimittäin tällaisesta tapauksesta hyvä esimerkki. Viime syksynä Herra O.K. kirjoitti minulle ja yhtyeemme kolmannelle jäsenelle Herr D.M.:lle sähköpostiviestissä: Sorry guys, I have no elämänhallinta. Yllätykseksemme Herr D.M. piti suomenkielisestä sanasta niin, että ehdotti yhtyeemme nimeämistä sen mukaan. Väliäkö sillä, ettei kukaan nimeämme osaisi lausua; eipähän siitä ainakaan verbaalista eksotiikkaa puuttuisi!
Elämänhallinta odottelee vielä suurta kansainvälistä läpimurtoaan, mutta me olemme onnellisia voidessamme viettää lupsakan lauantai-illan innokkaasti musisoiden. Kuusi tuntia vierähtää, Joni Mitchell taipuu reggaeksi ja suomalainen kansanlaulu joksikin ihan muuksi. Viini loppuu, mutta musiikistakin voi humaltua. Ja saksalainen perkussionistimme oppii lisää suomea: yykaakoo, yykaakaa, kaakaakoo − tai ükakoo, kuten hän tänään muisteli.
Mutta että mitä se ”elämänhallinta” siis ihan oikeasti merkitsee? Asian ymmärtämisessä auttaa ehkä hauskin instituuttiimme liittyvä juoru, jonka pitkään aikaan olen kuullut (katson voivani sen kertoa, sillä kuulemma jutun tietävät jo kaikki). Tapahtuipa Herra O.K.:n ranskalaiselle kämppikselle kuluneena viikonloppuna:
Monsieur oli saapunut kotiin baarista seuraavan vuorokauden jo ollessa pitkällä. Kun kämppäkaverit joitakin tunteja myöhemmin istuivat keittiössä nauttimassa aamiaistaan, ilmestyi hän ovensuuhun aidosti hätääntyneenä:
- There is a naked woman in my bed.
So? Ei kai siinä nyt ollut syytä paniikkiin.
- But I have no idea who she is…
Arvoitusta ryhdyttiin siis pohtimaan poikamieskommuunin keittiössä kolmen ekonomin voimin. Kuka olikaan tämä mystinen lady, jonka vaatekappaleitakin löytyi vähän joka puolelta tilavaa asuntoa? Miten hän oli joutunut monsieurin matkaan? Mitä oikein oli tapahtunut?
Lopulta kaikki kuitenkin päättyi onnekkaasti: Herättyään neiti esitteli itsensä, tyynesti ja hyväntuulisesti, eikä ketään nolottanut liikaa. Vieraalle kaadettiin kahvia, monsieur tunsi suurta huojennusta. Elämä oli saatu hallintaan.
