Hänen nimensä on Monsieur A.L. Kun päivää myöhemmin kirjoitan hänelle kiittäen kyydistä lentokentältä, hän vastaa välittömästi: kelpaisiko myöhäinen illallinen?
Hetken emmittyäni suostun. Hän vaikutti vilpittömältä, mielenkiintoiselta – ja yksinäiseltä.
- Je suis heureuse d’accepter votre invitation. Auraiez-vous l’adresse du restaurant?
Hänellä ei ole osoitetta, ei minkään ravintolan. Syy siihen selviää myöhemmin: Liikeillallisia lukuun ottamatta (ja niitä on niin paljon että paikat ja kaupungit menevät sekaisin) Monsieur A.L.:llä ei ole aikaa syödä ravintolassa. Työpäivät ovat viisitoistatuntisia. Niiden päälle tilataan vain nopea iltapala hotellihuoneeseen.
Valinta on siis minun. Vien hänet via Ognisantilla sijaitsevaan kodikkaaseen trattoriaan, jonne firenzeläiset tapaavat mennä Teatro Communalesta näytösten jälkeen. Onneksi paikka ei petä. Varsinkin pasta on erinomaista ja Monsieur A.L. saa jopa vaihdettua alkupalansa toiseen. Tämä olisikin ollut paha mokata.
Monsieur A.L. on miellyttävää seuraa. Hän on hillitty, huumorintajuinen ja äärimmäisen kohtelias. Tietysti se on pitkälti harjaannusta, mutta tuntuu myös aidosti siltä, että hän arvostaa tilaisuutta keskustella kanssani. Puhumme historian merkityksestä yritysmaailmassa, elämän arvoista ja henkilökohtaisista valinnoista. Hänen katseensa on paljon nähnyt, viisas ja rauhallinen mutta samanaikaisesti jotenkin ahdas. Siinä maailmassa jonka hän tuntee, tehdään isoja päätöksiä nopeasti ja paljon, mutta loppujen lopuksi se on vain ohut siivu kaikesta. Ajatukseni menneen läsnäolosta nykyhetkessä ovat hänelle uusia, eikä hän tietenkään tiedä millaista on istua pohdiskelemassa Instituutin puutarhassa kun laventelipensaat ovat kukassa ja kukkuloilta käy lämmin iltatuuli. Sellainen vapaus tuntuisi paratiisilta, hän sanoo.
Lopulta kerron Monsieur A.L.:lle saksalaisen professorin kommentista minulle Pariisissa kuluneella viikolla ja kysyn suoraan: Miltä tuntuu uhrata koko elämä vain voittoa tavoittelevan suuryrityksen palvelemiseen?
Monsieur laskee katseensa ja on vaiti. Olinko sittenkin liian suora?
- Non, pas du tout. C’est une très, très bonne question.
Sitten hän kertoo ostaneensa hiljattain talon Washingtonista, jotta hänellä pitkästä, pitkästä aikaa olisi oikea koti. Helppoa se ei kuitenkaan ollut ilman pysyvää osoitetta ja jatkuvassa liikkeessä. Kauppakirjoja allekirjoiteltiin Yhdysvaltain lähetystöissä eri puolilla maailmaa, ja viimein kiinteistövälittäjä jopa alkoi epäillä hänen olemassaoloaan. Kaiken lisäksi kaveri on joutunut huolehtimaan remontista ja sisustuksesta, sillä sellaisiin yksityiskohtiin Monsieur A.L.:llä ei ollut aikaa itse keskittyä.
Ensi viikolla hän kuitenkin viettäisi muutaman päivän uudessa kodissaan. Ehkä hän edes yhtenä aamuna saisi nukkua pitkään, ihan omassa sängyssä! Monsieur A.L. ei muista milloin viimeksi olisi niin tehnyt.
