Tapaan Miss A.O’M.:n Instituutin kahvilassa, tavalliseen kahviaikaan kello puoli viisi. Meillä kirjastossa työskentelevillä on säännöllinen päivärytmi: lounas yhden tienoilla, kahvi (ja dolce!) siinä neljän maissa. Miss A.O’M. ja minä istumme tavallisesti sisäänkäyntikerroksen ikkunapaikoilla; siitä näkee vastapäisten kukkuloiden oliiviviljelmät, sypressit ja hevoskastanjapuut ja on helppo koordinoida tauot. Mutta tällä kertaa ystävääni ei näy kirjastossa, vaan hän ilmestyy suoraan kahvilaan ja osoittaa salamyhkäisesti avointa olutpulloa laukussaan:
- Let’s go to the garden.
Miss A.O’M. näyttää teinitytöltä – tai oikeastaan Barbie-nukelta langanlaihana, pitkissä vaaleissa kiharoissaan ja ikuisissa röyhelövaatteissaan. Hetkessä menetän minäkin aikuismaista arvokkuuttani:
- Where did you get the beer?
- Fiasco is open.
Ehkä nyt on aika kertoa Fiascosta, Instituuttimme maanalaisesta baarista, jossa ylenpalttisesta akateemisuudesta saattaa hyvinkin helposti vapautua. Fiasco on potentiaalisesti kamala paikka: se on ruma, pimeä ja siellä on huonoa musiikkia ja halpaa viinaa. Kuitenkin se on monen henkireikä, pako (joskaan ei piilo-) paikka. Aika ajoin kukin meistä tarvitsee sen teeskentelemätöntä dekadenssia.
Nyt Fiasco on siis tavallista aikaisemmin auki, mutta ei vain siksi että siellä näytetään jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja, vaan myös kai vain ihan siksi että on kesäkuu.
Instituutilla kesäkuu on ihana kuukausi, se on irtipäästämisen ja juhlimisen huoletonta aikaa. Silloin kaikki täällä on toisin. Heti deadlinejen jälkeen järjestetään Coppa Pavone, meidän omat jalkapallokisat, jossa toisiaan vastaan pelaavat niin tutkijat kuin professoritkin. Tänä vuonna ne tosin jäivät minulta välistä, sillä makasin kotona korkeassa kuumeessa juuri strategiset päivät (Berliinistä vierailulle saapuneen ystäväni Herra J.v.B.:n esitelmöidessä minulle sängyn päässä Richard Wagnerista ja lukiessa Thomas Mannia ääneen – kultivoitunein sairaanhoitajani ikinä!). Mutta June Balliin sentään ehdin. June Ball on jokavuotinen kesäjuhla, johon osallistuvat käytännössä kaikki. Sinä yönä Instituutin puutarhat, terassit ja parvekkeet täyttyvät juhlapukuisista ihmisistä, eikä proseccolla ole loppua.
Miss A.O’M.:n kahvilassa tavatessani on June Ballin jälkeinen maanantai. Kirjasto on alkanut tyhjetä, monet ovat jo matkustaneet kesäksi pois. Minulla on takanani viikonloppureissu Marcheen ja Adrianmeren rannalle ja yhtäkkiä jotenkin rauhaton olo. Arki ei enää tunnu arjelta.
Asetumme muovituoleihin tiheän pensasaidan varjoon ja tilaamme valkoviiniä, johon Miss A.O’M.:n hollantilainen juristikaveri hankkii jäitä. On kuuma, sisältä baarista kantautuu italiankielinen urheiluselostus. Jossain välissä käyn kirjastossa keräämässä tavarani; työnteosta ei tulisi enää mitään.
Päätän etten pode huonoa omaatuntoa; olen nimittäin juuri saanut Ohjaajan virallisen positiivisen lausunnon työstäni. Toisaalta niitä kukkia, jotka eräs hätäinen lähtijä minulle sinä aamuna halusi ostaa, minä kuitenkin jäin vaille.
