Maksan tänään viisikymmentä euroa irlantilaiselle ystävälleni Miss A.O’M:lle konferenssipaperini oikolukemisesta. Monen mielestä se on liikaa mutta minusta ei. Viisikymppiä on nimittäin Miss A.O’M:n tuntipalkka Instituuttimme kielikeskuksessa, ja toivottomimpien tekstien oikolukuun saattaa tunteja kulua useitakin. Jos vain olisin ehtinyt lähettää paperini ajoissa kielikeskukseen, olisi ystävälleni siis maksettu reilu korvaus. En voinut pyytää häntä tekemään samaa työtä ilmaiseksi.
Myönnettäköön silti, että jälleen kerran tulin ajatelleeksi, millainen etu olisikaan englannista äidinkielenä. En vain säästyisi oikolukuprosesseilta, vaan myös kirjoitusprosessini olisi paljon nopeampi ja vaivattomampi ja tekstini aivan toisentasoista. Ja miten mahtavaa olisikaan esiintyä nokkelana ja itsevarmana natiivipuhujana niissä lukuisissa tilanteissa, joissa sanat tuuppaavat solmuuntua, kadota tai pettää. Voisin kuulostaa aina fiksulta ja itsevarmalta. Aina.
Mutta kelpaisi jokin muukin äidinkieli, vaikkapa ranska. Muun muassa siksi että olen tullut huomaamaan sanan multilingual usein tarkoittavan ranskaa ja englantia. Esimerkiksi viime torstaina sain sen jälleen todeta esitellessäni (englanninkielistä) paperiani Padovan yliopiston ja Instituuttimme yhteisessä workshopissa. Heti puheenvuoronsa aluksi kommentaattorini, arvostettu italialainen professori, ilmoitti monikielisyyteen vedoten puhuvansa ranskaa. Minä kuitenkin pidin vastauspuheenvuoroni englanniksi, mutta en niinkään siksi, että kommentaattorin kielivalinta tuli yllätyksenä, vaan hienoisesta suuttumuksesta. Workshopeillemme niin yleinen kaava nimittäin toistui taas: ranskalaiset ja italialaiset puhuivat ranskaa, kaikki muut englantia. Kuitenkin väittäisin että vähintään puolet tilaisuudessa paikalla olleista olisi kyennyt seuraamaan keskustelua myös saksaksi ja italiaksi. Miksi näitä kieliä ei käytetty? Ja mitä monikielisyyttä ranskan puhuminen muka oli?
Ei tosin olisi saksakaan hullumpi äidinkieli. Näin ajattelin ainakin varhain sunnuntaiaamuna ollessani Urbinossa Herr Dr M.G.:n kanssa. Urbino on Marchen maakunnassa sijaitseva pittoreski kukkulakaupunki, ei kovinkaan suuri saati kansainvälinen, mutta silti löytyivät paikallisen lehtikioskin valikoimasta sekä Frankfurter Allgemeine että Süddeutsche Zeitung. Tästä huolimatta Herr Dr M.G.: katsoi tyytymättömänä voivansa valittaa että saatavilla olivat vain edellisen päivän numerot. En voinut olla huomauttamatta, että olisi siinä ollut Helsingin Sanomat, viikonkin vanhana, niin ilomielin olisin sen ostanut.
Le Monde julkaisi muuten tänään mielenkiintoisen artikkelin englannin kielen aseman heikkenemisestä Yhdysvalloissa ja Britanniassa ja sen kohtaamista uhkatekijöistä maailmalla (L’anglais est-il en danger?). Artikkelin mukaan samalla kun englannin kieli on levinnyt ympäri maailmaa, sen puhtaus ja yhtenäisyys on kärsinyt ja sitä ensimmäisenä kielenään puhuvien määrä niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin vähentynyt. Kun vuonna 1980 23 miljoonaa amerikkalaista ilmoitti puhuvansa kotonaan muuta kieltä kuin englantia, vuonna 2007 sama luku oli 55,4 miljoonaa (lisäys 140 prosenttia). Lisäksi moni vastanneista ilmoitti puhuvansa kieltä huonosti tai ei ollenkaan. Britanniassa kielen tila on niin ikään herättänyt huolestuneisuutta ja englantia vaalimaan on hiljattain perustettu Academy of English, Ranskan akatemian mallin mukaan.
Suomalaisesta perspektiivistä näitä debatteja on tietysti mielenkiintoista seurata. Kenties globish, yksinkertaistettu maailmanlaajuinen englannin kielen variaatio, josta jotkut kaavailevat tulevaisuuden lingua francaa, muodostaa todellisen uhan, tai ehkä vaaraksi on jopa international english, kansainvälisissä piireissä käytetty köyhähkö kommunikaatioenglanti, joka ei ole oikein kenenkään äidinkieli, mutta jota minäkin puhun päivittäin. Siitä ei kuitenkaan mihinkään päästä, että natiivipuhujilla säilyy merkittävä etulyöntiasema. Suomen kielen oikolukua ei toistaiseksi vielä kukaan ole täällä tullut minulta tiedustelemaan.
Myönnettäköön silti, että jälleen kerran tulin ajatelleeksi, millainen etu olisikaan englannista äidinkielenä. En vain säästyisi oikolukuprosesseilta, vaan myös kirjoitusprosessini olisi paljon nopeampi ja vaivattomampi ja tekstini aivan toisentasoista. Ja miten mahtavaa olisikaan esiintyä nokkelana ja itsevarmana natiivipuhujana niissä lukuisissa tilanteissa, joissa sanat tuuppaavat solmuuntua, kadota tai pettää. Voisin kuulostaa aina fiksulta ja itsevarmalta. Aina.
Mutta kelpaisi jokin muukin äidinkieli, vaikkapa ranska. Muun muassa siksi että olen tullut huomaamaan sanan multilingual usein tarkoittavan ranskaa ja englantia. Esimerkiksi viime torstaina sain sen jälleen todeta esitellessäni (englanninkielistä) paperiani Padovan yliopiston ja Instituuttimme yhteisessä workshopissa. Heti puheenvuoronsa aluksi kommentaattorini, arvostettu italialainen professori, ilmoitti monikielisyyteen vedoten puhuvansa ranskaa. Minä kuitenkin pidin vastauspuheenvuoroni englanniksi, mutta en niinkään siksi, että kommentaattorin kielivalinta tuli yllätyksenä, vaan hienoisesta suuttumuksesta. Workshopeillemme niin yleinen kaava nimittäin toistui taas: ranskalaiset ja italialaiset puhuivat ranskaa, kaikki muut englantia. Kuitenkin väittäisin että vähintään puolet tilaisuudessa paikalla olleista olisi kyennyt seuraamaan keskustelua myös saksaksi ja italiaksi. Miksi näitä kieliä ei käytetty? Ja mitä monikielisyyttä ranskan puhuminen muka oli?
Ei tosin olisi saksakaan hullumpi äidinkieli. Näin ajattelin ainakin varhain sunnuntaiaamuna ollessani Urbinossa Herr Dr M.G.:n kanssa. Urbino on Marchen maakunnassa sijaitseva pittoreski kukkulakaupunki, ei kovinkaan suuri saati kansainvälinen, mutta silti löytyivät paikallisen lehtikioskin valikoimasta sekä Frankfurter Allgemeine että Süddeutsche Zeitung. Tästä huolimatta Herr Dr M.G.: katsoi tyytymättömänä voivansa valittaa että saatavilla olivat vain edellisen päivän numerot. En voinut olla huomauttamatta, että olisi siinä ollut Helsingin Sanomat, viikonkin vanhana, niin ilomielin olisin sen ostanut.
Le Monde julkaisi muuten tänään mielenkiintoisen artikkelin englannin kielen aseman heikkenemisestä Yhdysvalloissa ja Britanniassa ja sen kohtaamista uhkatekijöistä maailmalla (L’anglais est-il en danger?). Artikkelin mukaan samalla kun englannin kieli on levinnyt ympäri maailmaa, sen puhtaus ja yhtenäisyys on kärsinyt ja sitä ensimmäisenä kielenään puhuvien määrä niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin vähentynyt. Kun vuonna 1980 23 miljoonaa amerikkalaista ilmoitti puhuvansa kotonaan muuta kieltä kuin englantia, vuonna 2007 sama luku oli 55,4 miljoonaa (lisäys 140 prosenttia). Lisäksi moni vastanneista ilmoitti puhuvansa kieltä huonosti tai ei ollenkaan. Britanniassa kielen tila on niin ikään herättänyt huolestuneisuutta ja englantia vaalimaan on hiljattain perustettu Academy of English, Ranskan akatemian mallin mukaan.
Suomalaisesta perspektiivistä näitä debatteja on tietysti mielenkiintoista seurata. Kenties globish, yksinkertaistettu maailmanlaajuinen englannin kielen variaatio, josta jotkut kaavailevat tulevaisuuden lingua francaa, muodostaa todellisen uhan, tai ehkä vaaraksi on jopa international english, kansainvälisissä piireissä käytetty köyhähkö kommunikaatioenglanti, joka ei ole oikein kenenkään äidinkieli, mutta jota minäkin puhun päivittäin. Siitä ei kuitenkaan mihinkään päästä, että natiivipuhujilla säilyy merkittävä etulyöntiasema. Suomen kielen oikolukua ei toistaiseksi vielä kukaan ole täällä tullut minulta tiedustelemaan.
