Sveitsin ”pikkusiskoni” Frau R.B. tulee viikonlopuksi Firenzeen. Milanosta saapuvasta Eurostar-junasta purkautuvassa matkustajajoukossa tunnistan hänet välittömästi: Korollisissa sandaaleissaan tottumattomasti kävellen hän kantaa itse tekemäänsä auringonkukankeltaista matkalaukkua ja halaa lujasti. Heti käy selväksi, ettei Frau R.B. ole enää se tuittupäinen kaksitoistavuotias, jonka kanssa aikoinaan taistelin auton ahtaalla takapenkillä. Sittemmin Boliviassa asunut ja puusepäksi kouluttautunut ”pikkusiskoni” on tätä nykyä nainen jolla on tyyliä ja tahtoa − ja kaksikymppiseksi yllättävää todellisuudentajua.
Kun hän kertoo, ettei voi tehdä kahdessa päivässä pöytää puusta, joka on kasvanut vuosikymmeniä, kysyn itseltäni, olenko koskaan ajatellut kaikilla omistamillani puuesineillä olleen elämä jossakin. Elämä, jota Frau R.B.:n mielestä tulisi kunnioittaa. Enhän edes tiedä mitä puulajia ne ovat: isän kotitalosta peritty, kauniisti patinoitunut puuarkku, muotitalo C:n sandaalit joissa on korkeat puukorot, Aarikan pitkät puiset helmet, Ikeasta hankitut leikkuulaudat ja äidiltä saatu puupäinen keittiöveitsi, puinen hiusharja ja kaksi laakeaa puutarjotinta… Mikä onkaan niiden todellinen tarina?
Frau R.B.:n mielestä minä olen intellektuelli. Häntä hämmästyttää Instituutin kirjasto, jonka läpi hänet kuljetan ja kirjaston puutarhassa istuvat mietiskelijät, joita hän katsoo kunnioittaen. Mutta minäpä en ole niinkään vakuuttunut siitä, että ymmärtäisin maailmaa häntä paremmin. ”Pikkusiskoni” ei tiedä ketkä olivat Medicit ja kulkee Rafaellon maalausten ohi niitä näkemättä, mutta lahjoittaessaan minulle pähkinäpuisen rasian hän haistaa sitä ja sanoo:
- Nussbaum, sehr intensiv.
Hänellä on ote.
Frau R.B.:n lähtöä seuraavan viikon sataa. Koko viikon. Sulkeudun kotiini kirjoittamaan tuottavuuden ja jatkuvan talouskasvun mantran leviämisestä eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Ilmiö liittyi modernisaation ja massatuotannon tuloon, minkä myötä muuttui aikakäsityksemmekin; nykyään kaikkea ei ole vain saatava halvalla ja paljon vaan tarpeet, niin kuvitellut kuin todelliset, on myös voitava täyttää heti. Me elämme väliaikaisuuden ja kertakäyttöisyyden maailmassa, jossa tavarat tulevat ja menevät vailla tunnustettua alkuperää. Juuri sitä vastaan Frau R.B. kapinoi.
Välillä pidän kirjoittamisesta taukoa ja asetun sohvalle pitkälleni, hassuun sikiöasentoon polvet nostettuna vatsan päälle ja käsivarret pujotettuna polvitaipeiden alta. Niin on hyvä olla, katsellen enkelinsiipiä katossa ja kuunnellen satunnaisia ulkoa kantautuvia ääniä: naapurin radiota, ohiajavaa vespaa, kirkonkellojen raskaita lyöntejä aina tasatunnein. Jostain syystä ajattelen puun vuosikerroksia ja sitä miten ohuita ne ovatkaan suhteessa siihen kuinka paljon kaiken aikaa tapahtuu, kuinka täysinäisiksi paisuvat vuodet. Ihmeellistä on myös, että ajan kulumisesta voi jäädä niin universaali, säännönmukainen jälki.
Kun hän kertoo, ettei voi tehdä kahdessa päivässä pöytää puusta, joka on kasvanut vuosikymmeniä, kysyn itseltäni, olenko koskaan ajatellut kaikilla omistamillani puuesineillä olleen elämä jossakin. Elämä, jota Frau R.B.:n mielestä tulisi kunnioittaa. Enhän edes tiedä mitä puulajia ne ovat: isän kotitalosta peritty, kauniisti patinoitunut puuarkku, muotitalo C:n sandaalit joissa on korkeat puukorot, Aarikan pitkät puiset helmet, Ikeasta hankitut leikkuulaudat ja äidiltä saatu puupäinen keittiöveitsi, puinen hiusharja ja kaksi laakeaa puutarjotinta… Mikä onkaan niiden todellinen tarina?
Frau R.B.:n mielestä minä olen intellektuelli. Häntä hämmästyttää Instituutin kirjasto, jonka läpi hänet kuljetan ja kirjaston puutarhassa istuvat mietiskelijät, joita hän katsoo kunnioittaen. Mutta minäpä en ole niinkään vakuuttunut siitä, että ymmärtäisin maailmaa häntä paremmin. ”Pikkusiskoni” ei tiedä ketkä olivat Medicit ja kulkee Rafaellon maalausten ohi niitä näkemättä, mutta lahjoittaessaan minulle pähkinäpuisen rasian hän haistaa sitä ja sanoo:
- Nussbaum, sehr intensiv.
Hänellä on ote.
Frau R.B.:n lähtöä seuraavan viikon sataa. Koko viikon. Sulkeudun kotiini kirjoittamaan tuottavuuden ja jatkuvan talouskasvun mantran leviämisestä eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Ilmiö liittyi modernisaation ja massatuotannon tuloon, minkä myötä muuttui aikakäsityksemmekin; nykyään kaikkea ei ole vain saatava halvalla ja paljon vaan tarpeet, niin kuvitellut kuin todelliset, on myös voitava täyttää heti. Me elämme väliaikaisuuden ja kertakäyttöisyyden maailmassa, jossa tavarat tulevat ja menevät vailla tunnustettua alkuperää. Juuri sitä vastaan Frau R.B. kapinoi.
Välillä pidän kirjoittamisesta taukoa ja asetun sohvalle pitkälleni, hassuun sikiöasentoon polvet nostettuna vatsan päälle ja käsivarret pujotettuna polvitaipeiden alta. Niin on hyvä olla, katsellen enkelinsiipiä katossa ja kuunnellen satunnaisia ulkoa kantautuvia ääniä: naapurin radiota, ohiajavaa vespaa, kirkonkellojen raskaita lyöntejä aina tasatunnein. Jostain syystä ajattelen puun vuosikerroksia ja sitä miten ohuita ne ovatkaan suhteessa siihen kuinka paljon kaiken aikaa tapahtuu, kuinka täysinäisiksi paisuvat vuodet. Ihmeellistä on myös, että ajan kulumisesta voi jäädä niin universaali, säännönmukainen jälki.
