The first Finn ever met

Mrs J.G. ja Mr R.B. järjestävät kotonaan illallisen. Mrs J.G.:n vanhemmat New Yorkista ovat Italiassa, ja tapauksen kunniaksi pariskunta kutsuu kotiinsa lähimmät ystävänsä, joihin minulla on kunnia lukeutua. Ilmassa on suomalaisen kesäillan tuntua, viileyttä ja kuulautta, pääskyset heittävät kiekkoa vaalealla taivaalla. Korkeat ikkunat ovat auki, takassa pärskyy tuli. Mrs J.G., suuri kulinaristi, on kokannut kaksi päivää.

Meitä on paikalla sekalainen seurue: Naapureista calabrialainen psykologi Singor G.T., satunnainen lenkkikaverini ja pastakastikkeiden mestari, sekä Mr D., israelilainen restauroinnin opiskelija, jolla on uskomattomia kertomuksia entisestä työpaikastaan Jerusalemin kansalliskirjastosta. Kutsuttu on niin ikään Mrs J.G.:n amerikkalainen kirjailijaystävä Mrs M., joka saapuu vaitonaisen italialaismiehensä kanssa, ja Singor Maestro, Mrs J.G.:n coach seuralaisineen. Ja tietenkin illallisella ovat mukana illan kunniavieraat: Mrs S.G., teeskentelemättömän ystävällinen lady ja Mr S.G., kuusikymppinen asianajaja, jolla on rajaton ruokahalu ja älykäs katse.

Minä istun pitkän ruokapöydän ikkunanpuoleisessa kulmassa, Mr S.G.:n vieressä ja Maestroa vastapäätä. Joudun tulkkaamaan, sillä Maestron englanti on vähintäänkin hapuilevaa, ja Mr S.G.:n italian kielen taito rajoittuu muutamaan sattumanvaraiseen sanaan. Niinpä illan mittaan päädyn kääntämään muun muassa seuraavanlaisen keskustelun: Mr S.G. näyttää Maestrolle kuvaa Pavarottin haudasta ja kertoo käyneensä siellä, pienellä paikkakunnalla aivan Modenan lähellä. Siihen Maestro toteaa tunteneensa Pavarottin henkilökohtaisesti.
- Lui era molto… come si chiama in inglese… modesto?
Epäuskoisena kysyn:
- Ha veramente conosciuto Pavarotti?
- Si, bene. Abbiamo lavorato insieme.
Niin kuin vastaavanlaisissa tilanteissa toisinaan, jään sanattomaksi. Haluaisin tietysti udella vaikka mitä mutta en vain löydä sopivia sanoja. Ja sitten se hetki on ohi, keskustelu liukuu eteenpäin. Puhutaankin jo Arizonan kalaravintoloista (niin, Arizonanssa on kuulemma loistavia kalaravintoloita – kala lennätetään sinne tuoreena), Pavarottiin on enää myöhäistä palata.

Illan tärkein opetus ei kuitenkaan tule tiedossa Pavarottin vaatimattomuudesta, vaan Mr S.G.:n toteamuksessa:
- I think you are the first Finn I have ever met.
Miten se on mahdollista? Mr S.G. on kotoisin kaupungista, jonne saapuu ihmisiä joka puolelta maailmaa, ja hän matkustaa paljon Euroopassa jo perhesyistä: Mrs J.G. asuu Firenzessä ja tämän veli Pariisissa. Kuinka hän oli ehtinyt tuohon ikään kohtaamatta yhtään suomalaista?

Jälkeenpäin mietin, että ehkei se sittenkään ollut niin tavatonta. Kuinka moni ihminen maailmassa onkaan ikinä törmännyt suomalaiseen? Ymmärsin viime vuosien kokemusteni myötä alkaneeni olettaa, että melkein kaikilla tapaamillani ihmisillä olisi kansainvälinen tausta, ja että he kaikki tuntisivat jonkun Suomesta. Sen seurauksena luulin voivani luottaa siihen, ettei kellään riittäisi kiinnostusta kuulla intoilevaa esitelmää saunasta ja sisusta − mitä luultavimmin se nauha olisi heille jo kertaalleen soitettu. Mutta tietysti erehdyin.

Mr S.G. ei tosin ollut aivan ignorantti:
- There were these Finnish smoking bags… I do not remember the name…
Hän kaivaa taskustaan Ibodyn, näppäilee sitä hetken ja huudahtaa:
- Yeah, ”Savu” smoking bags!
Niitä ei kuulemma enää ollut löytää mistään päin New Yorkia, ja netistä tilattuna ne olivat kalliita. Se oli harmillista, sillä he olivat käyttäneet "Savu"-pusseja paljon kotona ruoanvalmistuksessa.

Niin, ei korkeasta teknologiasta tai klassisesta musiikista vaan savustuspusseista maamme tunnetaan.