Oikeastaan minulla on kaksi elämää: toukan elämä ja perhosen elämä.
Toukan elämä rajoittuu kotiin ja väitöskirjaan. Toukka myös näyttää hyvin erilaiselta kuin perhonen: toukalla on mustat, haalistuneet kollege-housut, harmaa, hihansuista rispaantunut villatakki ja harmaat villasukat, monenlaisilla langoilla paikkaillut. Toukka ei ole kammannut hiuksiaan, saati puhdistanut silmälasejaan tahroista. Joskus ovat vaatteetkin toukalla nurinpäin.
Myönnän: toukka ei ole seksikäs.
Vaan voiko todellinen tukija ollakaan seksikäs? Toukkana pureudutaan väitöskirjan kovimpaan ytimeen, mutkikkaimpiin metodologisiin ongelmiin, laajimpiin viitekehyksiin. Toukka tavoittelee neroutta, jonka saavuttaminen, niin toukka uskoo, vaatii eksintentiaalista muodonmuutosta.
Toukkapäivillä on kieltämättä oma viehätyksensä, mutta niiden vastapainoksi tarvitaan perhostelua.
Perhosena lehahdetaan kadulle aurinkoon. Tärkeätä on muistaa isot aurinkolasit ja hienot kengät, kiiltävät yksityiskohdat ja lepattavat osat. Perhonen on toukan ei-intellektuelli kääntöpuoli, joka elää toisenlaista, hetkellisempää, impulsiivisempaa aikaa. Perhonen on tavoitettavissa ja tavoittamassa, sillä se on välittömässä yhteydessä siihen mitä tapahtuu nyt. Olennaista on niin ikään, että Giovannit, Francescot, Matteot jne. kovasti pitävät perhosesta, sillä tietenkään he eivät tunne toukan totuutta.
Niin usein elämän ristiriidat ovat kuviteltuja. Muun muassa siihen johtopäätökseen on tullut perhostoukka näinä pitkinä toukkapäivinään, joina tutkijan työ on vienyt mukanaan.
