Ensi silmäyksellä meininki vaikuttaa vähän epämääräiseltä: rue Montorguelin ja rue Bachaumontin kulmaan on kerääntynyt seisoskelemaan pieni ryhmä ihmisiä käsissään muovisia kukkaruukkuja. Nähtävästi eivät niissä olevat kasvit tule aivan suoraan puutarhamyymälästä: järjestään ne ovat joko pieniä ja kituvia tai valtoimenaan rehottavia ja repsottavia. Ei niistä suotta haluta eroon.
Madame, joka toiminnasta on vastuussa, torjuu jyrkästi ehdotukseni laittaa seinälle mainoskyltti. Se toisi turhan kaupallisen säväyksen; kyse kun on puhtaasta kansalaisaktivismista, ”osallistuvasta demokratiasta”. Samaan konseptiin kuuluu myös viereinen kirjojenvaihto, joka niin ikään järjestetään kerran kuussa.
Olen ollut mukana kasvien kierrätyksessä (L´échange des plantes) nyt jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla (aloittelija!) vein aivan liian kauniisti kukkivan mutta terassilleni jotenkin sopimattoman kukan, joka välittömästi löysi uuden tyytyväisen omistajan. Vastavuoroisesti otin itselleni kaksi vaatimatonta tainta, jotka suureksi hämmästyksekseni edelleen ovat elossa.
Viime kerralla rikoin konseptia vielä räikeämmin ja menin kokonaan ilman kasvia. Mutta nyt tapahtumasta vastasi vuokraemäntäni Mme I.G., ja hän oli pyytänyt minua seurakseen − kasvin kanssa tai ilman. Puolen tunnin sisällä paikalla kävi vain kolme ihmistä: ystäväni Mlle A.K., keski-ikäinen mies, joka vaitonaisena toi valtavan kuihtuneen bambun, ja vanha rouva, joka itse asiassa myös saapui tyhjin käsin, kertoi työskennelleensä kukkakauppa-alalla ja intoutui kertomaan istutuksistaan aivan vaivaksi asti.
En oikein tiedä miten siinä niin kävi, mutta lopulta kaikki ylijäämäkasvit päätyivät terassilleni: ruma, anonyymi ruukkukukka, Mlle A.K.:n tuoma kirkkaanpunainen verveine, mintuntaimen, jota Mme I.G. ei halunnut minun istuttavan minnekään (sen juuret olisivat heti kaikkialla), sekä… se hirveä bambu.
Pariisin vihermaailmassa on kaikkea: suuria elegantteja puutarhoja, loisteliaita ruusu- ja orkideamyymälöitä, ihania kukkatoreja… Mutta myös se onneton kasvien alaluokka, jonka säälittäviä jäseniä kukaan ei halua.
Tänään saan Mme I.G.:lta sähköpostiviestin : « j’ai oublié de regarder le bambou : est-il encore en vie ? »
« Qui,» vastaan minä « il continue sa vie miserable ».
