- Everybody is
going to Woodstock today!
Huudahtaa
lipunmyyjä Port Arthurin bussiterminaalissa. On aurinkoinen lauantai New
Yorkissa. Olemme lähdössä viikonloppuretkelle rauhan, rakkauden ja rock’n
rollin legendaariseen kaupunkiin.
Bussi on täynnä,
mutta suureksi yllätyksekseni hipeimmät matkustajat olemme ehdottomasti me: minä kirjavassa 1970-luvun vintage-hameessani ja mokkanahkasaappaissani, ja Mr. S.M. omana itsenään: ihan
aitona rokkarina. Muu väki näyttää normaalimmalta.
Perillä
hippejä ja hippeyttä kuitenkin riittää: Ensinnäkin jo ystävämme, tai oikeastaan Mr S.M.:n
ystävät, Ms. L. ja Mr. B., autenttinen hippipariskunta. Molemmat taiteilijoita,
jotka asuvat pienessä sinisessä puutalossa kohisevan virran varrella. Siinä
paikassa on ajopuista itse rakennettu vino kuisti, mystisiä kiviä ja puista
riippuvia kristalleja, psykedeelisiä maalauksia, villi puutarha, valtava
teevalikoima ja vanha, salaperäinen kissa. Mr. B.:n tavoitamme kadulta myymässä
vegaanipizzaa, huivipäisenä, parrakkaana, energisenä. Myöhemmin naapurikaupunkiin
Ms. L.:n ystävän taidenäyttelyn avajaisiin ajaessamme hän, muutaman jointin
jälkeen iloisesti ilmoittaa:
- I’ve seen 30
ufos in my lifetime.
Niin ikään hän
kertoo, ettei Obama ei ole käynyt vain hänen unissaan vaan myös Marsissa.
Woodstock on kuin
piirroselokuvan epätodellinen kulissi, smurffimaailma, jossa kaikki on
värikästä, hyväntuulista, vähän kieroon vääntynyttä, feikkiä ja outoa. Pääkatua
reunustavat vanhat, sympaattisesti rapistuneet puutalot, nyt mitä kekseliäin
Halloween-somistein. Monissa niistä on gallerioita tai käsitöitä myyviä putiikkeja.
Melkein jokainen vastaantulija on ”a character” ja vaikuttaa olevan loistavalla tuulella – tai sitten vain toisessa sfäärissä.
Syömme
vegaaniruokaa. Kävelemme lumotussa metsässä. Tapaamme lisää taiteilijoita,
näemme lisää psydedeliaa. Ja myönnän: energia on erilaista, luovaa, stimuloivaa.
Ei kai ihme, että Woodstock houkutti taiteilijoita jo ennen vuoden 1969 kuuluisaa
festivaalia.
