- Jag undrar bara, sanoi ystäväni Herr F.S. syödessämme tänään
lounasta St. Ambriogon torin meluisassa hallissa, hur ska Italien vara om tio år?
Hädin tuskin
kuulin häntä, sillä vieressämme istui firenzeläinen pariskunta, joka
käytännössä karjui pöydän yli. Totta kai, kaikkihan siellä huusivat, mikä
tietysti johti siihen että jokainen vain korotti ääntään. Paitsi me; neljän
Italian vuotemme jälkeen emme vieläkään ole tottuneet tiettyihin paikallisiin
tapoihin.
- Jaa…
- Jag menar det
måste vara annars också i Grekland nu…
Firenzessä talouskriisin
seuraamuksia oli pitkään vaikea havaita, etenkin jos elämänpiiri rajoittui
kaupungin ydinkeskustan ja Fiesolen äveriään villasaariston akselille. Otantani
yksipuolisuudesta huolimatta olen ihmetellyt miten firenzeläisillä edelleen on
rahaa istua ravintoloissa, ajaa hienoilla autoilla ja pukeutua viimeisen päälle.
Lähestulkoon jokaisen naisen hiukset näyttävät siltä kuin ne vain hetki sitten
olisivat vapautuneet kampaajan käsittelystä.
Mutta nyt alkavat
kurimuksen merkit näkyä näilläkin kulmilla. Kaksi viikkoa sitten sulkeutui yksi
suosikkikenkäkaupoistani, noin vain, ihan yllättäen. Sen sijainti Piazza
Repubblican kupeessa, aivan Rinacenten tavarataloa vastapäätä oli erinomainen.
Oletan että yrityksen tyyli ei vedonnut
turisteihin: paikasta oli vaikea löytää niitä mälsiä perusjalkineita, jollaisissa
99% maailman väestöstä kulkee. Vielä hetki ennen loppuunmyyntiä myymälän
näyteikkunassa oli esillä lähinnä kultaisia, keltaisia ja pinkkejä,
leopardikuvioisia ja timanttisia, tietysti huiman korkeakorkoisia sandaaleja. Sitä
genreä saapasvaltion ulkopuolella harvemmin tapaa.
Tänään havaitsin
että yksi keskustan vaatekaupoista ilmoitti pian sulkevansa ovensa. Jälleen
myymälä, jossa harvoin olen nähnyt ulkomaalaisia ja josta itsekään en koskaan aikaisemmin
ollut ostanut mitään. Etupäässä siellä myytiin italialaisia ja varsin
italialaistyylisiä merkkejä, joista väriä, kimallusta ja seksikkyyttä ei puuttunut.
Nyt minulla on
sekä uudet helmitimanttisandaalit että uusi vartalonmyötäinen hapsumekko, all very
sexy and made in Italy. En kuitenkaan osaa olla niistä ihan yhtä iloinen
kuin ehkä voisin…
Myönnän että
kirjoitan vähän liikaa ruoasta ja kengistä, mutta suonette vielä lyhyen
kulinaristisen maininnan tämänpäiväisestä lounaspaikastamme, jossa niin ikään
en havainnut yhtäkään turistia. Siellä italialaisilla lienee varaa syödä
jatkossakin: erinomainen spelttisalaattini maksoi neljä euroa, Herr F.S.:n
munakoisot parmesaanissa viisi euroa. Viini tuotiin pöytään suuressa karahvissa
ja maksettiin kulutuksen mukaan. Joko korvatuplat tai megafoni olisi kuitenkin
kannattanut ottaa mukaan.
