New Yorkista
paluuni jälkeen ei ole tapahtunut kummempia. On ollut paljon sadetta, pääskyset
saapuivat, kotitaloni katolla asuva pulupariskunta sai poikasia. Kaksi ystävää
väitteli tohtoriksi, ja sitä tietysti juhlittiin. Vieraita Berliinistä ja
Zagrebista, proseccoa kattoterasseilla vielä ihan liian kylmässä tuulessa. Olen
pitänyt esitelmän, juossut kukkuloilla, istunut motorinon kyydissä lommoisilla kaduilla ja kirjoittanut
väitöskirjastani kokonaisen luvun uusiksi. Lyhyitä kahvitaukoja, pitkiä
sähköpostiviestejä, lähipiirissä yllättävän vähän kohua Ranskan
presidentinvaaleista. Sesonkiruokaa: parsarisottoa ja mansikkajäätelöä. Ja
tietysti paljon kaipausta.
Lisäksi olen
tehnyt yllättävän havainnon: olen kyllästynyt Italiaan. En edelleenkään valita;
kun aurinko paistaa, lempikenkäkaupassani on yllätysalennusmyynnit ja bussi
saapuu ajallaan, asiat ovat hyvin. Mutta
huomaan katselevani jo muualle, haaveilevani toisista paikoista ja maista. Basta così.
