sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Älä mene Barcelonaan, rakas Joulupukki!

Reilu viikko sitten kirjoitin blogiini jouluvalaistuksesta Firenzessä. Viikonlopun International Herald Tribune puolestaan toteaa Barcelonan jouluvaloista (ja joulusta kaupungissa yleensä):

”Like so many things in life (…) Christmas is better in Barcelona. Not for the tinsel, the candy canes, the celebrity reindeer with his blinking nose. No, Christmas in Barcelona is an altogether sleeker affair. The lights lining the avenues are more artistic, the parades better choreographed, the cakes more elaborate and the exertions more athletic.”

Ja verkkosivuilla oleva versio vielä lisää:

[A]t Christmas time, the balance between artistry and common sense that so deeply characterizes the Catalan soul is on fine display.”

Tämä vahvistaa oletukseni että joulu, enemmän tai vähemmän ekstensiivisine tuikkuineen ja tilpehööreineen, paljastaa kansakunnan syvimmän olemuksen – ja ehkä jopa sen henkisen tilan.

Puolitoistatuntinen lento Roomasta Barcelonaan Alitalian retrokoneella käy todellisesta kulttuuri- ja aikamatkasta. Barcelonan lentokenttä on uudenoloinen ja rauhallinen, lentokenttäbussia ajaa nuori, ystävällinen nainen, joka ei näytä happamaa naamaan ollenkaan (kuten epäilemättä tekisi hänen turhautunut italialainen diiva-sisarensa), hotellini kadulla on vegaaniravintola, jossa soi hiljaisella amerikkalainen joulumusiikki (ei siis imelä rock tai sen tapainen, joka Italiassa kaikuu kovaa kaikkialla), kaduilla ei ole kuoppia, ja matkalla yliopistolle näen jopa luomuleipomon. Barcelona on nuori, dynaaminen ja luova. Vaikea uskoa että Espanja oli vielä kahdeksankymmentäluvulla diktatuuri – toisin kuin EU:n perustajavaltioihin kuulunut Italia, jota ulkomaisin varoin avokätisesti jälleenrakennettiin monta vuotta toisen maailmansodan jälkeen.

Mutta IHT:n romantisoiva artikkeli Katalonian joulusta pysyy pitkälti vaiti siitä kamalasta protestanttisesta, kaupallisesta ja kai niin ikään amerikkalaisesta invaasiosta, joka uhkaa Katalonian perinteikästä ja omaleimaista traditiota, nimittäin joulupukista. Joulupukin vaarasta minua valaisee Señor L.C., Los Angelesista vain kaksi viikkoa sitten Barcelonaan jälleen kotiutunut historioitsija. Hän vie minut aamiaiselle varsin erikoiseen paikkaan, joka tuntuu olevan jotakin kahvilan ja vanhanaikaisen elintarvikekaupan väliltä: Sinne eivät tule vain Barcelonan pyylevät mammat ostamaan juustoa ja kinkkua vaan myös hienot rouvat hörppimään tuhtia kaakaota.

Oman kaakaomukinsa ääressä Señor L.C. kertoo miten kaupungissa joulupukkikoristeet ovat niin vihattuja, että ne toisinaan joutuvat suoranaisen vandalismin kohteeksi. Parvekkeiden kaiteista roikkuvat hirtetyt joulupukkihahmot eivät ole lainkaan harvinaisia.

Kun kerron hänelle joulupukin suomalaisesta taustasta, Señor näytää vaivaantuneelta ja pysyy kohteliaasti hiljaa.