tiistai 28. joulukuuta 2010

Havaintoja Suomesta - I Asianmukaiset varusteet


”[K]un säädyllinen arkuus ja sovelias omaperäisyyden puute ovat meillä tähän saakka yleisesti hyväksytyn mielipiteen mukaan olleet toimeliaan kunnon ihmisen kiistattomia ominaisuuksia, olisi aivan sopimatonta ja säädytöntäkin muuttua äkkiarvaamatta ylettömäksi.”

Fjodor Dostojevski: Idiootti (1868)


Monestakin olisi voinut kirjoittaa: Giacomettin patsaista Zürichin Kunsthausissa, polveilevista keskusteluista fonduepöydässä, hämmästyksestä lumen valtaamassa Helsingissä. Pikkujouluista. Suodatinkahvista ja sähkösaunoista. Siitä kun näkee Kallion kadulla toppapukuisen miehen, joka kantaa olallaan sitä sellaista vehjettä, mikä ihme se nyt onkaan, se semmoinen jolla porataan reikä jäähän… Minne ovatkaan minulta hävinneet suomalaiset sanat ja ilmiöt?


Kaira. Pilkkimies ja kaira.


Mutta enpä minä niistä kirjoita vaan annan vain ajan mennä. Joulu tulee. Ja siihen jouluun liittyy paljon sellaista, minkä toimittaminen ehdottomasti kuuluu asiaan.

Se on tiedättekö hyvin suomalaista, ne asiaan kuuluvat asiat ja muutenkin kaikenlainen asianmukaisuus. Joskaan ei minulta se yhtenäiskulttuurimme pienessä piirissä pyöriminen ja hyöriminen enää noin vain luonnistu; tänä vuonna jäivät joulukortitkin tädille ja sedille lähettämättä.


Ei sellaista ymmärretä.

Vaikka muuten on kotikulmilla kivaa taas. Olen jo palannut sille tutulle vantaalaiselle hiihtoladullekin, ihan vain todetakseni että aivan entiseen tapaan saan osakseni paheksuvia katseita. Minullahan ei edelleenkään ole suksia, sauvoja tai edes koiraa talutushihnan päässä rimpuilemassa. Ja kun vielä olen asiattomasti pukeutunut.

Ne ovat siellä viimeisen päälle, kaikki. Sillä niin huonosti kuin me suomalaiset itsemme ikinä vaatettaisimmekaan, yhdellä erityisellä saralla totisesti kunnostaudumme: kun lenkille mennään ei puutu keneltäkään väriä, raitaa, kiiltoa, kahinaa ja suhinaa, pölyesteriä, elastaania, Gore-Texia. Jokaisella upouudet, veden, tuulen, tuiskun, vilun ja viiman varmasti pitävät, kiistattomasti asianmukaiset varusteet.