Viides Converse-päivä (keskiviikko):
Poikkean aamulla suutarillani viemässä hänelle matalat nahkasaappaani. Olen matkaamassa pian Italiasta pohjoiseen ja tarvitsen talvikengät joissa on kumipohjat.
Minulle ei muuten vieläkään ole selvinnyt missä paikalliset korjauttavat kenkänsä. Suutarin palvelut ovat täällä nimittäin hyvin sattumanvaraisia. Santa Crocen alueelta olen toistaiseksi löytänyt vain kaksi suutaria, sisilialaisperheen (isä- ja poikapapan; paikalla on usein myös muita sukulaisia ja tietysti La Nonna) pyörittämä putiikki, jossa suudellaan kädelle ja kysellään turhia, sekä minun vähäsanaisen suutarini, joka hänelle harmaita korkeakorkoisia saappaitani ensimmäistä kertaa toimittaessani katseli niiden kuluneita kantoja ja ärähti:
- Ha fatto il siciliano?
Toki hän tunnisti kilpailijansa kädenjäljen.
Olen kuitenkin pysynyt hänen asiakkaanaan. Siitäkin huolimatta, ettei hän aina muista mihin kenkäni on laittanut (liiketila on tuskin kymmenen neliömetrin kokoinen; kenkiä lojuu epämääräisissä kasoissa kaikkialla, hyllyillä, pöydillä, lattialla…), ja vasta hajamielisen etsintäoperaation jälkeen löytää toisen sieltä toisen täältä. Viimeksi samaisia harmaita saappaita jälleen noutaessani (näillä kaduilla kapeat korot ovat kovilla), hän ilkikurisesti hymyillen kertoi tehneensä niistä entistäkin korkeammat.
Herr Dr D.M. on sitä mieltä että suutarin ammatti on kuoleva ammatti. Ei kukaan enää halua korjauttaa kenkiään, hän sanoo, kaikki haluavat uutta. Mutta minäpä en pidä siitä että tavarota (etenkään kenkiä!) heitetään noin vain pois. Minä pidän suutareista ja siitä että paikataan ja kunnostetaan vanhaa.
Converseja ei kuitenkaan viedä suutariin, ajattelen liikkeestä lähtiessäni. Ne ovat kumia ja kangasta, ja kun ne kerran kuluvat puhki, ne pannaan roskikseen. Jos kaikki kulkisivat Converseissa, ei suutareita siis enää tarvittaisi. Olisihan se aika surullista.
Kuudes Converse-päivä (torstai):
Kirjoitan tyttömäisistä tuntemuksistani Herr Dr D.M.:lle. Hän vastaa: "Ein bisschen mehr girly style schadet dir sicher nicht, finde ich."
Ja?
Myöhemmin tapaan Herr Dr M.G.:n Instituutin kahvilassa. Hän huomaa uudet kenkäni heti:
-Sexy.
Sexy?
Noh, ovat Converset seksikkäät ainakin Juliette Binochen jalassa. Elokuvassa L’heure d´été, jonka illalla näen Firenzen Ranska-instituutissa, on sattumoisin lyhyt Converse-kohtaus. Siinä todetaan Binochetin kengistä, varsin ranskalaiseen sävyyn:
- Ce ne sont que les américains qu’en profitent…
Seitsemäs Converse-päivä (perjantai):
Alan tottua Converseihin. Harkitsen jopa uusien, niihin sopivien housujen ostamista (olen kulkenut koko viikon ainokaisissa, polvitaipeesta ja haaroista jo rispaantuneissa pillifarkuissani). Uudet kenkäni siis ovat kuin ovatkin vaikuttaneet elämääni.
Mutta yksi asia kyllä ärsyttää. Se nimittäin, että Converset muka jotenkin ovat vaihtoehtoväen jalkineet. Ei minulla vaihtoehtoväkeä vastaan mitään ole, mutta sitä minä en allekirjoita että Converseissa olisi jotakin originellia. Converset ovat kenkämaailman Volkswagen, varma valinta, niillä kulkevat kaikki. Jopa Perugian Duomon ovenpielessä kerjänneellä mummolla oli Converset jalassaan. Vieläpä keltaiset!
