- Klar will ich die Welt verbessern,
toteaa Herr Dr. D.M.. Hänen äänessään on kujeellisuutta, mutta punaruudulliseen kauluspaitaan ja kuluneisiin Campereihin pukeutunut vaatimaton sveitsiläisjuristi kyllä ihan oikeasti vaikuttaa maailmanparantajalta; hänellä on rauhallinen olemus ja harkitseva, lempeä katse. Ja parta ja hiukset akateemisesti vähän sekaisin.
Mikä on minun missioni, kysyy hän sitten. Missioni? Vähän hämmentyneenä alan kertoa tutkimushankkeestani, vielä kovin epämääräisistä ajatuksistani toimivamman Euroopan rakentamisesta. Mutta jostakin syytä tuntuu kuin olisi lapsi esittelemässä aikuiselle lelujaan, leikkiautoja ja nukkekoteja, yksinkertaisia kopioita monimutkaisesta todellisuudesta. Herr Dr. D.M. kuuntelee keskittyneesti sanomatta juuri mitään.
Kaksi päivää myöhemmin Instituutin Emeroteca-nimisen kokoushuoneen ikkunat ja ovet on poikkeuksellisen visusti suljettu, paikalla pyörii poliiseja. Loggian käytävällä on kyltti, joka ei anna paljon informaatiota: Fifth expert panel meeting. Mutta minäpä tiedän mitä sisällä tapahtuu: siellä YK:n korkeat virkamiehet yrittävät ratkoa maailman ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia. Ja Herr Dr. D.M. on mukana heitä neuvomassa.
Sillä välin minä istun vain muutaman kymmenen metrin päässä kirjastossa lukemassa Yhdysvaltain tiedepolitiikan trendeistä. Paksusta monistepinosta alleviivaan lyijykynällä seuraavanlaisia lauseita: “During this period privately financed industrial research continued some growth, but with decreased emphasis on fundamental and longer-range research.” ”The incoming Regan administration picked up on the Carter initiatives and made innovation and new entrepreneurship one of the centrepieces of the economic strategy and science policy, especially after 1982…”
Yritän motivoida itseäni ajattelemalla että tämäkin on tärkeää.
Ja tietenkin se on tärkeää. Samaisena päivänä oli nimittäin Times Higher Education julkaissut maailman (ja Euroopan) parhaimpien yliopistojen ranking-listan. Kolmenkymmenen huippuyliopiston joukkoon pääsi vain 5 eurooppalaista yliopistoa (joista neljä brittiyliopistoja). Vaikka lista on saanut paljon arvostelua osakseen, ihan vikaan se ei voi osua. Surkea suoritus.
Ja vieläpä saattoi uutisista lukea miten Brysselissä riideltiin taas. EU:n huippukokous oli alkanut ja Romanien karkotuskiista viemässä huomion kaikelta muulta. Jäi siis Euroopan parantajallekin sarkaa.
Lauantaina istuimme Mrs M.G.:n ja Mr R.B.:n tyhjässä asunnossa myöhäisellä illallisella (naapurini olivat matkalla ja olin saanut luvan hengailla heillä jos vain muistaisin kastella kukat). Ukkonen kiersi Firenzeä tunnista toiseen, ja olimme avanneet suuret ikkunat tunteaksemme sateen, nähdäksemme paremmin salamat leiskumassa Palazzo Vecchion yllä. Meillä oli punajuuririsottoa, viikunoita ja ricotta-juustoa, prosciuttoa, salaattia, proseccoa ja suklaakakku, sekä uskomaton näkymä kaupunkiin. Vaikka sillä hetkellä maailman pulmat tuntuivat kovin etäisiltä, kysyin kuitenkin:
- Haben sie dich zugehört?
- Ja, hymyili Herr Dr. D.M.
Enempää vakavia ei sinä iltana puhuttu.
toteaa Herr Dr. D.M.. Hänen äänessään on kujeellisuutta, mutta punaruudulliseen kauluspaitaan ja kuluneisiin Campereihin pukeutunut vaatimaton sveitsiläisjuristi kyllä ihan oikeasti vaikuttaa maailmanparantajalta; hänellä on rauhallinen olemus ja harkitseva, lempeä katse. Ja parta ja hiukset akateemisesti vähän sekaisin.
Mikä on minun missioni, kysyy hän sitten. Missioni? Vähän hämmentyneenä alan kertoa tutkimushankkeestani, vielä kovin epämääräisistä ajatuksistani toimivamman Euroopan rakentamisesta. Mutta jostakin syytä tuntuu kuin olisi lapsi esittelemässä aikuiselle lelujaan, leikkiautoja ja nukkekoteja, yksinkertaisia kopioita monimutkaisesta todellisuudesta. Herr Dr. D.M. kuuntelee keskittyneesti sanomatta juuri mitään.
Kaksi päivää myöhemmin Instituutin Emeroteca-nimisen kokoushuoneen ikkunat ja ovet on poikkeuksellisen visusti suljettu, paikalla pyörii poliiseja. Loggian käytävällä on kyltti, joka ei anna paljon informaatiota: Fifth expert panel meeting. Mutta minäpä tiedän mitä sisällä tapahtuu: siellä YK:n korkeat virkamiehet yrittävät ratkoa maailman ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia. Ja Herr Dr. D.M. on mukana heitä neuvomassa.
Sillä välin minä istun vain muutaman kymmenen metrin päässä kirjastossa lukemassa Yhdysvaltain tiedepolitiikan trendeistä. Paksusta monistepinosta alleviivaan lyijykynällä seuraavanlaisia lauseita: “During this period privately financed industrial research continued some growth, but with decreased emphasis on fundamental and longer-range research.” ”The incoming Regan administration picked up on the Carter initiatives and made innovation and new entrepreneurship one of the centrepieces of the economic strategy and science policy, especially after 1982…”
Yritän motivoida itseäni ajattelemalla että tämäkin on tärkeää.
Ja tietenkin se on tärkeää. Samaisena päivänä oli nimittäin Times Higher Education julkaissut maailman (ja Euroopan) parhaimpien yliopistojen ranking-listan. Kolmenkymmenen huippuyliopiston joukkoon pääsi vain 5 eurooppalaista yliopistoa (joista neljä brittiyliopistoja). Vaikka lista on saanut paljon arvostelua osakseen, ihan vikaan se ei voi osua. Surkea suoritus.
Ja vieläpä saattoi uutisista lukea miten Brysselissä riideltiin taas. EU:n huippukokous oli alkanut ja Romanien karkotuskiista viemässä huomion kaikelta muulta. Jäi siis Euroopan parantajallekin sarkaa.
Lauantaina istuimme Mrs M.G.:n ja Mr R.B.:n tyhjässä asunnossa myöhäisellä illallisella (naapurini olivat matkalla ja olin saanut luvan hengailla heillä jos vain muistaisin kastella kukat). Ukkonen kiersi Firenzeä tunnista toiseen, ja olimme avanneet suuret ikkunat tunteaksemme sateen, nähdäksemme paremmin salamat leiskumassa Palazzo Vecchion yllä. Meillä oli punajuuririsottoa, viikunoita ja ricotta-juustoa, prosciuttoa, salaattia, proseccoa ja suklaakakku, sekä uskomaton näkymä kaupunkiin. Vaikka sillä hetkellä maailman pulmat tuntuivat kovin etäisiltä, kysyin kuitenkin:
- Haben sie dich zugehört?
- Ja, hymyili Herr Dr. D.M.
Enempää vakavia ei sinä iltana puhuttu.
