Ajatuksia olemisen sietämättömästä tylsyydestä

Epäilemättä jokainen ihminen kokee joskus olemisensa mälsäksi. Ehkä kuitenkin hetkiä, joina arjen monotonisuus tuntuu erityisen harmaalta on tavallista enemmän väitöskirjantekijän todellisuudessa.

- Sinun elämäsi tylsää vai? Nauraa äiti minulle puhelimessa. Ajattelepa niitä ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, jotka aamulla lähtevät kotoa, tekevät kahdeksan tuntia jotakin rutiininomaista toimistohommaa ja illalla palaavat kotisohvalle möllöttämään.

Valittamiseni on aiheetonta ja itse asiassa peräti kohtuutonta.

Ok. Mutta mitä vastaan kun Mr S.M. soittaa New Yorkista ja kysyy:

- How was your day?

Ja kertoo että eilen tehtiin kaverin musiikkivideota, tänään on kuvauskeikka ja illalla kahden bändin treenit, huomenna tärkeä show.

Minä… luin kirjaa, katselin pääskysiä taivalla, kuulin kuinka kirkonkellot lyövät, poikkesin torilla, kävin juoksemassa, tein lounaaksi suuren salaatin, vielä tapaisin ehkä kaverin aperitivolle. Eilinen oli aika samanlainen. Ja myös huomenna varmaankin luen kirjaa, katselen pääskysiä taivaalla, kuulen kirkonkelloista tasatunnit…

Sain heti rangaistukseni: viime yönä kello neljä heräsin siihen että talo heilui. Voin vakuuttaa että siinä oli jännitystä tarpeekseen.

Sadetta ja pulunpoikasia – e basta così

New Yorkista paluuni jälkeen ei ole tapahtunut kummempia. On ollut paljon sadetta, pääskyset saapuivat, kotitaloni katolla asuva pulupariskunta sai poikasia. Kaksi ystävää väitteli tohtoriksi, ja sitä tietysti juhlittiin. Vieraita Berliinistä ja Zagrebista, proseccoa kattoterasseilla vielä ihan liian kylmässä tuulessa. Olen pitänyt esitelmän, juossut kukkuloilla, istunut motorinon kyydissä lommoisilla kaduilla ja kirjoittanut väitöskirjastani kokonaisen luvun uusiksi. Lyhyitä kahvitaukoja, pitkiä sähköpostiviestejä, lähipiirissä yllättävän vähän kohua Ranskan presidentinvaaleista. Sesonkiruokaa: parsarisottoa ja mansikkajäätelöä. Ja tietysti paljon kaipausta.

Lisäksi olen tehnyt yllättävän havainnon: olen kyllästynyt Italiaan. En edelleenkään valita; kun aurinko paistaa, lempikenkäkaupassani on yllätysalennusmyynnit ja bussi saapuu ajallaan, asiat ovat  hyvin. Mutta huomaan katselevani jo muualle, haaveilevani toisista paikoista ja maista. Basta così.